Kouvolan Sanomat 6.10.2011
Puutteistaan huolimatta kiitettävä ponnistus
4.10.2011 0:00
Kuusankosken Kamari-
laulajien Abba-konsertti. Säestysryhmä.
Kuusankoskitalo 1.10.Kuusankosken Kamarilaulajat uusi viimekeväisen Abba-konserttinsa lauantaina. Kuoron johtajana vuoden alusta asti toiminutJukka Jokitalo oli harjoittanut täysimittaisen konsertin, mikä on huikea saavutus. Vaikka Abba-teema on johtajalleen tuttu jo Keskisuomalaisen osakunnan Metsoforte-kuorosta, on kokonaan uuden ohjelmiston valmistaminen pienessä ajassa vaatinut sinnikkyyttä.
Säestäjikseen kuoro oli saanut vakuuttavan joukon ammattilaisia ja paikallisia lahjakkuuksia. Heistä ylivoimaisesti kirkkaimmin loisti perkussionisti Tuomo Huhdanpää, ja viileästi taitaen tonttinsa hoiti myös kosketinsoittaja Eero Rautasuo.
Kuoron fraseeraus on luontevaa ja kiitettävän yhdenmukaista. Ikävä kyllä bändisäestys — niin upeaa kuin se olikin — ehkäisi dynaamisen hienosäädön. Tulkinnasta jouduttiin tinkimään kuuluvuuden ehdoilla. Jatkuva forte on puuduttavaa. Parhaita kohtia laulullisesti koko konsertissa olivatkin ne, joissa bändi antoi tilaa kuorolle.
Konsertin solistit olivat kuoron omista riveistä. Kaikilla ei aivan ääni riittänyt osuuksiinsa. Myös äänitekniikka tuntui välillä myöhästyvän joistakin solistilähdöistä.
On tyypillistä, että tällaisissa sovituksissa solisti laulaa säkeistön ja kuoro tulee mukaan kertosäkeeseen, jonka olisi kaiketi tarkoitus olla voimakkain osuus. Useissa kappaleissa solisti jätti kuitenkin huippukohdan laulamatta omaan mikrofoniinsa, minkä seurauksena nousu jäi toteutumatta, ja tunnelma latistui kasvun sijaan. Poikkeus oli herkkä The winner takes it all, jonka Marika Hölttätulkitsi varmasti ja upeasti.
Äänitekniikka on usein tällaisten konserttien kompastuskivi. Kuusankoskitalossa ongelmaa oli ratkottu: rumpali Taavi Kausalainen oli sijoitettu pleksin taakse, ja katsomon läheisyyteen oli sijoitettu pari lisäkaiutinta kuoroa vahvistamaan. Silti laulu jäi useassa kohtaa jalkoihin. Äänimaailmaa häiritsi sekava keski- ja matalien taajuuksien pörinä. Massasta ei oikein erottanut yksittäisiä stemmoja.
Suuri osa Abban kappaleista sisältää tärkeitä piano-osuuksia — harmillista olikin niiden puuroutuminen. Olisiko sähköpiano toiminut paremmin mikitetyn flyygelin sijaan?
Osasta kuorolaisia näkyi laulunilo ja tekemisen meininki. Kokonaisuus jäi kuitenkin vaisummaksi kuin Abban musiikki olisi edellyttänyt. Yksinkertaisilla koreografioilla olisi ollut suuri merkitys yleisilmeeseen. Siinä kehitystehtävää seuraavaan rupeamaan. Jos muoviseinän taakse sijoitettu rumpali onnistuu välittämään enemmän tunnetta kuin säestettävänsä, on ilmaisussa toivomisen varaa.
Puutteistaan huolimatta konsertti oli kiitettävä ponnistus Kamarilaulajilta.
Anna Kuurne
